Vaali saariston luontoa – näin toimii jokamiehenoikeus Ahvenanmaalla
Sileitä kallioluotoja, tuulenpieksemiä vaivaismäntyjä ja vehmaita lehtoniittyjä. Ahvenanmaan saaristossa vallitsee leuto meri-ilmasto, joka tarjoaa suotuisat olosuhteet monimuotoiselle kasvistolle ja linnustolle. Tutustu herkkään saaristoluontoon, mutta luonnon ehdoilla ja jokaisenoikeuksia kunnioittaen.
Ahvenanmaalaisille oman elinympäristön kunnioittaminen ja sen hoitaminen on sydämen asia. Saariston luonto on haavoittuva, eikä kestä kovaa kuormitusta. Siksi on tärkeää, että myös kaikki saarilla vierailevat ottavat huomioon saariston kestävyyden luonnossa liikkuessaan.
Pääsaaren maisemassa näkyy havumetsää, jossa on mukana runsaasti lehtipuita, viljeltyjä peltomaita ja aidattuja laitumia sekä lajirikkaita lehtoniittyjä, joista Ahvenanmaa erityisesti tunnetaan. Ahvenanmaan peruskalliolle tyypillinen punainen graniitti näkyy maisemassa kaikkialla. Punaista graniittia käytetään tienpäällysteenä, ja sen vuoksi sekä sora- että asfalttitiet hohtavat punertavina.
Ihastu saariston kukkaloistoon

Ahvenanmaalle ominaiset lehdesniityt ovat kuin puiden ja avointen niittyjen muodostamaa mosaiikkia. Keväällä ja alkukesästä lehdesniityt puhkeavat kukkaan ja ovat täynnä sinivuokkoja, valkovuokkoja, mukulaleinikkejä, kiurunkannuksia, Ahvenanmaan maakuntakukkia kevätesikoita ja erilaisia orkideoita.
Myöhemmin kesällä kukkivat voimakkaan väriset kukat, kuten metsäkurjenpolvi, puna-ailakki, niittyleinikki ja ojakellukka. Upeita lehtoniittyjä voit ihailla mm. Maarianhaminan Tullarns Äng -puistoalueella, Lemlandin Nåtössä, Getan Höckbölessä ja Jomalan Ramsholmenissa.
Saaristoluonto on herkkää

Toisentyyppistä, laiduntavien eläinten muokkaamaa luontoa, on erityisesti saarilla sekä luonnonsuojelualueella Lemlandin Herrössä ja Borgbodan muinaismuistoalueella Saltvikissä. Tällaisilla kuivemmilla alueilla viihtyvät katajapensaat, kissankellot, kissankäpälät, puna-apilat ja ketoneilikat.
Saaristossa näkyy usein harvaa havumetsää, jossa kasvaa tuulenpieksemiä pienikokoisia vaivaismäntyjä. Mitä ulommas merta kohti mennään, kasvillisuus vähenee, ja ulkosaariston karuilla luodoilla tavataan enää vain joitakin yrttimäisiä kasveja.
Kuten kaikkialla Itämeren rannikkoseuduilla, punkkeja kannattaa pitää silmällä luonnossa liikkuessa.
Jokaisenoikeudet Ahvenanmaalla – liiku luonnossa luonnon ehdoilla
Pohjoismaissa on jo aikojen alusta ollut sallittua liikkua vapaasti metsissä ja vesillä. Tätä oikeutta kutsutaan jokaisenoikeudeksi (aiemmin: jokamiehenoikeus). Ahvenanmaan jokaisenoikeudet eroavat joiltakin osin Suomen jokaisenoikeuksista. Se johtuu siitä, että Ahvenanmaalla on oma lainsäädäntöoikeus, ja koska saarimaakunnassa on sen kokoon nähden ajoittain paljon matkailijoita.
Pääsääntönä on, että luontoa ei saa vahingoittaa eikä häiritä. Saat poimia marjoja, sieniä ja kukkia omiin tarpeisiin, mutta et yksityisillä tonteilla, puistoissa tai lähellä asutusta.
Rauhoitettuja kasveja, kuten orkideoja, ei saa koskaan poimia. Kun liikut luonnossa, ota huomioon yksityisten maanomistajien oikeudet. Käytä aina hyvää arviointikykyä ja maalaisjärkeä.
Mitä luonnossa saa tehdä?
Kun liikut luonnossa, on suositeltavaa käyttää jo olemassa olevia polkuja ja teitä. Älä kulje yksityisten tonttien ja laitureiden yli. Varo vahingoittamasta eläimille tehtyjä aitauksia, kasveja tai viljelmiä. Jos avaat portin, muista myös sulkea se perässäsi.
Yöpymiseen suositellaan leirintäalueita ja muita majoituksia. Saat leiriytyä päivän ajaksi, mutta Ahvenanmaalla on hyvän tavan mukaista pyytää maanomistajalta lupa tämän mailla yöpymiseen. Jos se ei ole mahdollista, on yksittäisten telttojen pystytys yhdeksi yöksi sallittua, kunhan siitä ei koidu meteliä tai muuta haittaa. Käytännössä on hyvä varmistaa, että asutukseen on tarpeeksi etäisyyttä ja että paikka on muutoin sopiva telttailuun. Luonnon vahingoittaminen tai metelöinti on kielletty, ja sama koskee veneellä liikkuvia.
Ahvenanmaan lainsäädännön mukaan luontoon ei saa tehdä tulta ilman maanomistajan lupaa. Kuivat männiköt kallioilla ovat erittäin herkkiä syttymään tuleen, ja tuli voi pilata silokalliot ikiajoiksi. Olethan varovainen jos käsittelet tulta tai teet muuta, joka saattaa aiheuttaa tulipalon.
Jokaisenoikeudet veneilijöille

Vesillä liikkujat saavat uida, soutaa, meloa ja ajaa moottorivenettä. Merkittyjä väyliä tulee käyttää niin pitkään kuin mahdollista – jo siksi, että niiden ulkopuolella on riski ajautua karille.
Pesivien merilintujen ja muiden villieläinten suojelemiseksi koirat on pidettävä talutushihnassa saarilla vieraillessa. Samasta syystä joillekin saarille ei saa nousta maihin lintujen pesimäaikaan. Osoita aina varovaisuutta kohdatessasi uivia lintupoikueita väistämällä ja alentamalla vauhtia.
Jos liikut veneellä väylien ulkopuolella yksityisillä kalastuvesillä, sinun tulee olla varovainen, ettet vahingoita kalastusvälineitä. Kalastusaikeissa olevan tulee puolestaan noudattaa kyseistä kalastusaluetta koskevia säännöksiä. Kaikkien kalastajien tulee hankkia kyseisen vesialueen kalastuskortti.
Vie aina roskat mennessäsi kun vierailet saarilla. Yöpymiseen suositellaan vierassatamia, joista useimmissa voi tyhjentää veneen jätevesitankin – jätevesien laskeminen mereen on kiellettyä.
Ahvenanmaan luonnonsuojelualueet
Ahvenanmaalla on yhteensä 53 luonnonsuojelualuetta, joista yksi on hylkeensuojelualue ja muut lehti- ja havumetsiä, soita ja nevoja sekä lintuluotoja ja sorasaaria. Kaikki kuuluvat Natura 2000 -hankkeeseen, EU:n suojattujen luonnonalueiden verkostoon, jonka tavoitteena on vaalia luontotyyppejä ja lajeja.
Muista luonnontilaisista alueista poiketen lehtoniityt ja niityt vaativat kuitenkin hoitoa vanhoilla menetelmillä, jotta lajit säilyisivät. Kesäisin monilla luonnonsuojelualueilla mm. niitetään heinää ja kerätään lehtiä.
Monilla pienillä luonnonsuojelualueilla ei tavallisesti tule vierailla, ja ensisijaisesti suositellaankin suurempia alueita, kuten Nåtö, Ramsholmen, Prästgårdsnäset ja Herrö. Niistä jokaisessa on pysäköintialue, opasteita ja luontopolku. Björkörin saaristotilalle pääsee veneellä.
Luonnonsuojelualueilla jokaisenoikeuksia on rajoitettu. Useimmilla alueilla telttailu ja kukkien poimiminen on kielletty. Joillakin luodoilla ja saarilla elää lintuja, jotka tarvitsevat rauhallisen ympäristön pesiytyäkseen, ja niillä vallitsee osan vuodesta maihinnousukielto.
Tervetuloa ulos luontoon – koe uutta luontopoluilla
Ahvenanmaalla on lähes 40 kävelyyn sopivaa luontopolkua ja muutama pidempi vaellusreitti. Ne tarjoavat monipuolisesti erilaisia luontotyyppejä, ja voit valita sopivan polun reitin pituuden ja vaikeusasteen mukaan.