Ahvenanmaan pannukakku Ahvenanmaan lipulla

Ahvenanmaan-pannukakku on saariston herkku

Kardemummalla maustettu, luumukiisselin ja kermavaahdon kera tarjoiltu ahvenanmaanpannukakku on ehkä kaikkein tunnetuin Ahvenanmaan herkuista. Ahvenanmaalaiset arvostavat pannukakkua jopa niin paljon, että se valittiin muutama vuosi sitten vuosisadan paikalliseksi ruokalajiksi.

Oletko maistanut ahvenanmaanpannukakkua? Pannukakku tarjoillaan useimmiten jälkiruokana tai päiväkahvin, “fikan” kanssa, mutta koska ahvenanmaalainen pannukakku valmistetaan puurosta ja on siksi varsin tuhtia syötävää, se sopii hyvin myös täyttäväksi välipalaksi. Ahvenanmaanpannukakkua voi syödä oikeastaan milloin vain, ja se kuuluu Ahvenanmaalla sekä arkeen että juhlahetkiin. Pannukakkua on saatavilla lähestulkoon kaikissa kahviloissa ympäri Ahvenanmaan.

Lähtöisin saaristosta

Ahvenanmaanpannukakun juuret johtavat mitä luultavimmin Ahvenanmaan saaristoon, eli Saaristomeren saarille. Alun perin se oli ruokalaji, joka oli helposti valmistettavissa niistä vähistä aineista joita ruokakomerossa oli tarjolla, jos yllättäviä vieraita sattui saapumaan. Kun tarjottavaa oli vain vähän, oli kätevää ottaa aamupalalta yli jäänyt puuro, maustaa se ja paistaa siitä uunissa pannukakku.

Manna- tai riisipuuro taikinan perusta

Niin kuin kaikista ruuista, myös ahvenanmaanpannukakusta on olemassa eri versioita ja reseptejä. Pannukakku valmistetaan manna- tai riisipuurosta. Kun käytetään riisipuuroa, koostumuksesta tulee hieman ryynimäisempää. Puurovalinnasta riippumatta ahvenanmaanpannukakun tärkeä ainesosa on kardemumma, joka antaa pannukakulle sen erityisen maun. Hyvä pannukakku on parisen senttiä paksu, pehmeä sisältä ja pinnalta kauniin ruskea. Kauneimmanvärisen ja maistuvimman pannukakusta saa, jos sen pinnalle ripottelee voinokareita ennen paistamista. Ahvenanmaanpannukakun voi paistaa uuninkestävässä vuoassa, mutta tavallista on tehdä kerralla isompi pannukakku uuninpellillä. 

Ahvenanmaan pannukakku hillolla

Luumukiisseliä ja kermavaahtoa

Ahvenanmaanpannukakku maistuu parhaalta, kun se on otettu juuri uunista ja ehtinyt hieman jäähtyä. Jääkaappikylmä pannukakku ei ole ihan yhtä hyvää! Perinteisesti pannukakku tarjoillaan luumukiisselin ja kermavaahdon kera, joita saa olla reilusti. Jotkut suosivat luumukiisselin sijaan vadelma- tai mansikkahilloa, jotka nekin ovat hyviä lisukkeita ahvenanmaanpannukakulle. Juomaksi sopii niin kahvi, kylmä maito kuin mehu.

En bit ålandspannkaka, tack!

Ahvenanmaalla voi tilata palan pannukakkua kahviloista ja ravintoloista ympäri Ahvenanmaata ympäri vuoden. Ja niin lähestulkoon jokainen Ahvenanmaalla vieraileva tekeekin. Ahvenanmaan itsehallintopäivänä 9.6. pannukakkua tarjoillaan perinteisesti Maarianhaminan torilla.

Ahvenanmaanpannukakun resepti

Jos haluat tehdä ahvenanmaanpannukakkua kotona, löydät reseptin alta. Sama resepti löytyy myös esitteestä “Vuosisadan ahvenanmaalainen ruokalaji”.

Ahvenanmaanpannukakku

1 l maitoa
1,5 dl mannasuurimoita tai 1 dl puuroriisiä
1 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kardemummaa
50 g voita tai margariinia
Tee näin:
Keitä valitsemasi suurimot puuroksi ja anna sen jäähtyä hieman.
Vispaa kananmunat ja sokeri kevyesti ja sekoita puuron joukkoon. Lisää vehnäjauhot, suola ja kardemumma.
Levitä taikina n. 2 cm paksuksi levyksi voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voinokareita.
Paista 200 asteessa kunnes pannukakku on saanut kauniin värin, n. 40-60 minuuttia.

Luumukiisseli

10 kpl kuivattuja luumuja
5 dl vettä
1 kanelitanko
0,5 dl sokeria
1 rkl maizenaa (tai perunajauhoja)

Tee näin:

Huuhtele kuivatut luumut ja liota niitä puolessa litrassa vettä muutama tunti. Lisää kanelitanko ja keitä, kunnes luumut ovat pehmenneet. Mausta sokerilla ja nosta kattila liedeltä. Sekoita maizena- tai perunajauhot pieneen määrään vettä ja kaada ohuena nauhana luumuseokseen koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiisseli nopeasti kiehumispisteeseen ja kaada tarjoiluastiaan. Ripottele pinnalle hieman sokeria.

Lue lisää