Sund, Kastelholm

Koe Ahvenanmaan frisbeegolfparatiisi

Ahvenanmaalla on panostettu kunnolla frisbeegolfiin. Tavoitteena on rakentaa yhteensä 16 frisbeegolfrataa ympäri Ahvenanmaata, jolloin saarimaakunnan ratatiheys on Suomen ja ehkä jopa maailman korkein. Valtaosa radoista on jo käytössä ja loput radoista valmistuvat lähitulevaisuudessa.

Frisbeegolf on golfin kaltainen peli, jota pelataan 9- tai 18-väyläisillä radoilla. Säännöt ovat helpot ja peli sopii mainiosti myös aloittelijoille. Tavoitteena on heittää frisbee avauspaikalta maalikoriin eripituisilla väylillä mahdollisimman vähin heitoin. Väylän par eli ihanteellinen heittomäärä voi olla kolme, neljä tai viisi.

Vapaa pääsy radoille

Pelaaminen Ahvenanmaan frisbeegolfradoilla on maksutonta – vain omat kiekot tarvitaan. Niitä voi ostaa useimmista hyvin varustetuista urheilu- ja lelukaupoista ja alkuun pääsee mainiosti jo yhdellä kiekolla. Muutaman kierroksen jälkeen saatat kuitenkin huomata, että pelitilanteissa ja -välineissä on eroja. Esimerkiksi pidempään avausheittoon sopivat kevyemmät kiekot kun taas maalia lähestyttäessä toimivat paremmin raskaammat kiekot eli putterit.

Mariehamn

Kivaa tekemistä kaikenikäisille

Frisbeegolf sopii erinomaisesti ajanvietteeksi lapsiperheille. Harrastus on edullinen, sillä radoille on vapaa pääsy ja pelivälineiksi riittää jo muutama kiekko. Pelaaminen ei vie paljoa aikaa, sillä esimerkiksi 9-väyläisen radan kiertää useimmiten alle tunnissa. Pelata ehtii siis usealla radalla saman päivän aikana, tai tutustua Ahvenanmaan muihin aktiviteetteihin. Frisbeegolfratojen lähettyvillä on usein palveluja kuten kioski, kahvila tai kauppa.

Laajennettuja ja uusia ratoja

Ahvenanmaalla on voinut pelata frisbeegolfia jo useita vuosia. Ensimmäinen rata rakennettiin yksityisaloitteesta Lappon saarelle Brändön kuntaan, ja rata on laajennettu myöhemmin 18-väyläiseksi. Toinen rata sijaitsee Maarianhaminan länsisatamassa, Badhusparken-puistossa ÅSS:n vierassataman yläpuolella. Tämäkin 9-väyläinen rata on tarkoitus laajentaa 18-väyläiseksi.

Luonnonkauniiseen Getaan Soltuna-ravintolan viereen on rakennettu 18-väyläinen rata, josta avautuu upea maisema kumpuilevan maaston, saarten ja luotojen yli kauas avomerelle. Eckerö sai puolestaan 9-väyläisen radan Käringsund Resortin yhteyteen, vain kivenheiton päähän Käringsundin vierasvenesatamasta ja leirintäalueista. 

Pelaa frisbeegolfia saaristossa

Radoista viisi sijaitsee pienemmissä saaristokunnissa, joihin kulkee Ahvenanmaan pääsaarelta lautta. Tee mukava päiväretki pääsaarelta ja pelaa frisbeegolfia Föglön, Seglingen, Sottungan tai Lappon radoilla, tai Kökarin radalla aivan Ahvenanmaan ulkosaaristossa. Saaristoluonto on uskomattoman kaunis ja lauttamatka perille jo elämys sinänsä. Valitse rata, joka tarjoaa juuri sinulle sopivimman haasteen ja vietä päivä maisemista ja raittiista ilmasta nauttien!

Lappo

Lainaa välineet

Haluatko kokeilla frisbeegolfia Ahvenanmaalla ollessasi? Visit Ålandin matkailuneuvonnasta voit lainata kiekkosetin, jotta voit kokeilla lajia vierailusi aikana. Muistathan palauttaa setin pelin päätyttyä, niin että mahdollisimman moni muukin pääsee kokeilemaan hauskaa lajia.

Ahvenanmaan frisbeegolfradat

Käringsund DiscGolfPark

Käringsund DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Eckerössä, Käringsund Resort & Conferencen yhteydessä, vain kivenheiton päässä Käringsundin vierasvenesatamasta ja Berghamnin…

Kökar DiscGolfPark

Kökar DiscGolfPark on 12-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Kökarin saaristokunnassa Suomen eteläisimmän omenatilan, Peders Aplagårdin, yhteydessä.

Mariehamn DiscGolfPark

Lionsclub Mariehamn DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Maarianhaminan länsisatamassa, Badhusparkenin puistossa ÅSS Marina -vierassataman yläpuolella. Korit sijaitsevat puiston ja…

Sandösunds DiscGolfPark

Sandösunds DiscGolfPark on 18-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Vårdön saarella Sandösund Resort & Campingin ja Flowpark Ålandin yhteydessä.

Seglinge DiscGolfPark

Seglinge DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Seglingen saarella, Kumlingen saaristokunnassa.

Sottungan frisbeegolfrata

Sottungan frisbeegolfrata alkaa heti lauttasatamasta. Radalla on 18 koria ja se kulkee vaihtelevassa maastossa, enimmäkseen metsässä. Pelaaminen on ilmaista ja…

Stallhagen DiscGolfPark

Stallhagen DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Finströmissä, vain kivenheiton päässä Stallhagen-ravintolasta.

Svinö DiscGolfPark

Svinö DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Lumparlandissa Svinö Stugby -mökkikylän yhteydessä.

Föglö DiscGolfPark

Föglö DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijatsee Isakssons Stugby -mökkikylän alueella Föglössä, Ahvenanmaan eteläisessä saaristossa.

Geta DiscGolfPark

Geta DiscGolfPark on 18-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Pohjois-Ahvenanmaalla Getabergenin huipulla ravintola Soltunan läheisyydessä.

Kastelholm DiscGolfPark

Kastelholm DiscGolfPark on 9-väyläinen frisbeegolfrata, joka sijaitsee Sundissa, vain kivenheiton päässä Kastelholman keskiaikaisesta linnasta ja Smakbyn-ravintolasta.

Lue lisää