Kilpailusäännöt 2026
- Osallistujan tulee olla vähintään 18-vuotias.
- Kilpailuaika on 16.3.–19.4.2026 klo 23.59 (Suomen aikaa).
- Kilpailun järjestää Visit Åland r.f. Visit Åland pidättää oikeuden muuttaa kilpailun sääntöjä sekä keskeyttää tai päättää kilpailun, mikäli ilmenee odottamattomia tai poikkeuksellisia olosuhteita, jotka estävät kilpailun toteuttamisen suunnitellusti.
- Kilpailuun voi osallistua vain Visit Ålandin kampanjasivun kautta.
- Kilpailuun voi osallistua vain yhden kerran.
- Voittaja arvotaan kaikkien hyväksyttyjen osallistumisten joukosta.
- Voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse siihen osoitteeseen, jonka osallistuja on ilmoittanut kilpailuun osallistuessaan, viimeistään kahden viikon kuluessa kilpailun päättymisestä.
- Palkintona on lomamatka Ahvenanmaalle enintään neljälle (4) henkilölle. Seurueesta vähintään puolet tulee olla lapsia (alle 18-vuotiaita). Pienempien perheiden kohdalla voidaan tehdä poikkeus.
- Palkinto sisältää edestakaiset laivamatkat Manner-Suomesta Ahvenanmaalle sekä valikoiman aktiviteetteja, palveluja ja käyntejä kampanjasivulla mainittujen palveluntarjoajien luona.
- Palkinto tulee käyttää viimeistään 31.12.2026 mennessä. Palkintoa ei voi käyttää heinäkuun 2026 aikana.
- Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai muuksi korvaukseksi, eikä sitä voi siirtää jo varattuun matkaan.
- Visit Åland auttaa palkinnon varaamisessa, mutta ei vastaa matkan toteutuksesta tai kolmansien osapuolten tarjoamista palveluista.
- Osallistuja hyväksyy, että hän saattaa osallistua kilpailuun liittyvään markkinointiin tai julkisuuteen ilman erillistä korvausta. Tähän pyydetään kuitenkin erillinen suostumus.
- Kilpailuun eivät voi osallistua Visit Ålandin työntekijät, heidän perheenjäsenensä, läheiset yhteistyökumppanit tai henkilöt, jotka ovat osallistuneet kilpailun suunnitteluun tai toteutukseen.
Osallistumalla kilpailuun osallistuja hyväksyy nämä kilpailusäännöt.