Ahvenanmaa on oikea aarresaari kaikille, joita kiinnostaa ruoan alkuperä ja jotka kaipaavat yksinkertaisten ja aitojen asioiden äärelle. Jos suunnitelmissasi on kokea uniikkeja ja pieniä elämyksiä aidossa miljöössä, olet saapunut oikeaan paikkaan. Tarjontaa on eniten kesällä, mutta jokainen vuodenaika viehättää omalla tavallaan.
Saavuitpa Ahvenanmaalle kesällä saariston ollessa vilkkaimmillaan, keväällä ensisadon kasvaessa tai syksyn sadonkorjuuaikaan, voit odottaa aitoja elämyksiä ruoan parissa. Kiertele ympäri Ahvenanmaata pyöräillen tai autolla, ja pysähdy rohkeasti aina kun näet tien varressa houkuttelevan kyltin – se saattaa johdattaa sinut somaan kesäkahvilaan tai pienleipomoon, käsityöpajaan, taidenäyttelyyn tai kirppislöytöjä tekemään.
Käy pientiloilla ja tuottajien luona
Ahvenanmaalla voit piipahtaa useiden pientuottajien luona, etenkin kesäaikaan. Laajat omenaviljelmät hivelevät silmää niin kukinnan aikaan keväällä kuin syksyllä omenoiden kypsyessä, ja omenatiloilla voit sekä maistella että ostaa kotiinviemisiksi kuuluisaa tuorepuristettua mehua. Maistele käsintehtyjä karkkeja Karamelleriet-pajassa tai pysähdy ahvenanmaanpannukakulle kun välipalanälkä yllättää. Alkukesä on parsan ja uusien perunoiden sesonki, jolloin niitä voi ostaa suoraan tiloilta. Loppukesästä myynnissä on puhdasta uuden sadon hunajaa. Kannattaa olla rohkeasti utelias ja pysähtyä ostoksille!
Ahvenanmaalla voit syödä hyvää lähellä tuotettua ruokaa tietysti myös ravintoloissa ja ostaa paikallisia tuotteita ruokakaupoista ympäri vuoden.
Paikallisia herkkuja ja maistiaisia
Stallhagen-panimon juomia voit ostaa mukaan kauppojen lisäksi panimon omasta myymälästä. Saarilla valmistetaan myös siideriä, uusimpana tulokkaana Grannasin omenasiideri. Limonaditehdas Amalias limonadin kahvilassa voit sammuttaa kesäkuumalla janon ja lisäksi myös makeanhimon: tehtaan yhteydessä toimii Mercedes chocolaterie, jonka korkealuokkaiset suklaakonvehdit valmistetaan käsityönä ja maustetaan paikallisilla mausteilla. Osta tuoreita herkkuja tuliaisiksi suoraan tuottajilta ja tiloilta aina kun saat tilaisuuden.
Ahvenanmaa vihannoi juhlistaa kevään ensisatoa
Kevään saapuessa sekä luonto että pientilojen toiminta heräävät talviunilta. Toukokuun lopussa Ahvenanmaa vihannoi avaa mahdollisuuden tutustua maatiloihin, ravintoloihin ja pientuottajiin, jotka kutsuvat maistamaan kevään varhaisvihanneksia, osallistumaan workshopeihin ja ostamaan tuotteita suoraan tiloilta. Toukokuinen viikonloppu on mainio tilaisuus nähdä kuinka uusi sato puskee maasta ja kuinka vehreys valtaa jälleen saariston.
Ruokakulttuuri kukoistaa Ahvenanmaalla
Ruoka on ahvenanmaalaisille sydämen asia. Moni herkku valmistetaan käsityönä saariston sesonkien mukaan ja luontoa kunnioittaen. Raikas merituuli ja puhdas ilma, viljava maa ja pitkä kasvukausi lupaavat laatua sekä omintakeista aromikkuutta, joiden kaltaista on vaikea löytää muualta.
Mahdollisuus vierailla ruoantuottajien luona, oppia valmistusprosessista ja saada maistajaisia paikan päällä on kiinnostava ja avartava kokemus, ja tietysti makoisa sellainen.
Muista tarkistaa aukioloajat ja varata käyntisi etukäteen, etenkin syksystä kevääseen.

Sadonkorjuujuhla on syksyn kohokohta
Omenasadon kypsyessä punaiseksi ja ilman muuttuessa kuulaaksi on jokasyksyisen sadonkorjuujuhlan aika. Skördefesten på Åland -tapahtuma on paikallisten suosikki, josta on tullut myös monen matkailijan syy suunnata saaristoon syyskuun kolmantena viikonloppuna. Tällöin monilla maatiloilla, ravintoloissa ja pientuottajilla on avoimet ovet, ja myynnissä on satokauden vihanneksia ja juureksia, paikallisten tilojen lihaa, omenaa ja tyrniä eri muodoissa, ja kestävää käsityötä kauniista neuleista pehmeisiin lampaantaljoihin ja puisiin keittovälineisiin. Ehkä parasta täällä on silti aito maaseudun tunnelma ja kohtaamiset ruoan tuottajien kanssa.
Löydä uniikit kohteet
Tilapuoteja, kirppiksiä ja paikallista käsityötä
Suuntaatpa mihin päin tahansa, Ahvenanmaalla on aina vastassa paikkoja, jotka toivottavat tervetulleeksi pistäytymään. Lyhyiden välimatkojen ansiosta uusia mansikkapaikkoja on helppo löytää. Kolua siis Ahvenanmaan joka kolkka, niin löydät sen uniikit helmet. Ja muista, että Ahvenanmaalla juuri pienuus tekee usein suurimman vaikutuksen.
Taffel Factory Shop (opens in a new tab)
Taffelin tuotevalikoima on koko historiansa ajan ollut aina markkinoiden laajin, ja sen tuotteet on kehitetty Suomessa suomalaiseen makuun. Tuotevalikoimasta on…
Viktor Crafts & Design (opens in a new tab)
Paikallisia taidekäsitöitä, kierrätysmuotia, koruja ja designia viehättävässä 20-luvun ympäristössä. Luovuutta henkivä putiikki, jonka yhteydessä on myös Viktorin oma kotoinen kahvila…
Ålands Karamelleriet (opens in a new tab)
Ålands Karamelleriet is run by Johanna "Anna" and Tobias "Obi" Marquardt. Anna's family has been summer residents of Åland for…
Öfvergårds i Tjudö (opens in a new tab)
Öfvergårdsilla Tjudössä, Ahvenanmaan omenamekassa, löytyy ehkä Pohjolan ja Suomen paras omenamehu.
Stallhagen panimo (opens in a new tab)
Paikalliset oluenystävät perustivat Stallhagen Ab pienpanimon vuonna 2004 ja nyt osakkeenomistajia on yli 2700. Stallhagen on Ahvenanmaan vanhin ja suurin…
Lammastila Marskogens lamm (opens in a new tab)
Marskogens lamm on lampaisiin erikoistunut pieni perhetila kiireettömässä maalaismiljöössä, jossa yrityksellä on oma lihanleikkaamo, makkaranvalmistusta ja lihansavustamo. Kesäkahvilassa voi istua…
Lugnet Keramiikkapaja (opens in a new tab)
Välkommen till en liten keramikverkstad ute på Ålands vackra landsbygd. Vi har vår butik och verkstad i den gamla ladugården…
Maarianhaminan Merikortteli (opens in a new tab)
Maarianhaminan Merikortteli sijaitsee Maarianhaminan Itäsatamassa. Kortteli on kappale elävää merellistä historiaa missä voi tutustua veneenveistoon, raudantaontaan ja muihin käsityötaitoihin. Museossamme…
Peders Aplagård (opens in a new tab)
Peders Aplagård on Suomen eteläisin omenatila. Omenatilamme sijaitsee Kökarin saaristokunnassa Ahvenanmaalla. Kökar on tunnettu suuresta aurinkotuntien määrästä. Siksi omenamme kypsyvät…
SALT – Arts and Crafts from Åland (opens in a new tab)
WELCOME TO SALT SALT is a living and lively crafts house in Mariehamns sea quarter (Sjökvarteret) which is run by…
Emmaus Second Hand – City (opens in a new tab)
Emmaus har allt inom second hand och vintage. Här fyndar du häftiga kläder och skor. Här finns böcker, musik, film,…
Emmaus Second Hand – Godby (opens in a new tab)
EMMAUS SECOND HAND - GODBY finns i S-markethuset i Godby, Finström. Här finns kläder, textilier, porslin, husgeråd, böcker, musik, heminredning…
Emmaus Second Hand – Norrböle (opens in a new tab)
Emmaus Second Hand - Norrböle finns på Skogshyddsvägen 7 i Mariehamn. Här finns möbler, heminredning, hemelektronik, byggvaror, inredningar och vitvaror.…
Grannas äppel (opens in a new tab)
OMENOIDEN VALTAKUNTA appel-three Pohjoista Finströmiä lähestyttäessä maisema alkaa jotenkin muuttua. Getaan johtavan tien molemmin puolin levittäytyvät omenapuiden rivistöt suurina aaltoilevina…
Guldviva – Ainutlaatuisia käsintehtyjä koruja Ahvenanmaalta (opens in a new tab)
Lämpimästi tervetuloa meidän korupajaamme, joka sijaitsee Merikorttelissa Maarianhaminan itäsatamassa. Inspiraation koruihimme ammennamme kauniista ahvenanmaalaisesta luonnosta ja ympärillä olevista ihmisistä. Kaikki…
Johannas hembakta (opens in a new tab)
Olemme pieni käsityöleipomo, joka leipoo paikallisesta luomujauhosta keskittyen hapanjuurileipiin, makeisiin pulliin ja leivonnaisiin.